viimeisiä viedään

Nyt on päivämäärä selvänä! Perjantaina 1.6. pamahdan Suomeen. Miten voi päivämäärän saaminen helpottaa oloa noin paljon? Olin yhtä hymyä tämän asian selvittyä :) vaikka kyseinen päivä (viime maanantai) ei todellakaan ollut minkään hymyn arvoinen päivä. Ajateltiin Marjan ja Heidin kanssa hoidella vähän asioita Marjan viimeisen päivän kunniaksi. Piti Mama Kaayalle viedä yksi paperi allekirjoitettavaksi ja kysyä 40$ caution moneysta, jonka meidän on määrä saada takaisin kun lähdetään ja palautetaan avain, niinkuin takuuvuokra. Ensinäkin mama tiesi mistä puhuimme (wau!), toiseksi hänellä oli asiaan ratkaisu (toinen wau!). Mama vetää sitten pölyisestä paperikasasta laput meille. Siinä joku 10 kohtaa johon pitää etsiä jonkun tärkeän henkilön allekirjoitus! You gotta be kidding me! No ei siinä muu auttanut kun kääriä hihat ja oikaista varvastossut ja lähteä metsästämään. Vissiin viiteen eri paikkaan kampuksella piti mennä etsimään allekirjoitusta. Jos itse vaan vaikuttaa siltä että tietää mitä tekee, ei kukaan uskalla myöntää ettei ole hajuakaan mitä ja miksi pistää nimensä paperiin. Eli nämä ihmiset allekirjoittivat periaatteessa sen, että me olemme asuneet siivosti kämpissämme (en edes muistanu mun huoneen numeroa, mutta näköjään he tiesivät missä asun. Not.) ja voimme siis saada takuuvuokramme takaisin. Kukaan ei missään vaiheessa tullut katsomaan huonettamme tms. Paperien täyttämisen jälkeen vein ne mama Kaayalle ja eiköhän siitä puuttunut yksi kohta, ja ei muuta kuin sitä metsästämään. Itse asiassa jokaikisenä päivänä tällä viikolla paitsi torstaina kävin maman luona, mutta jollain ihme kaupalla sain 40$ eilen käteeni (ison halin kera!). Kyllä kaikki säätö, hikoilu, ärsytys ja itku joskus palkitaan.

Tiistain fiiliksiä: Istun Hall3:n 6.kerroksen paloporras-tasanteella ja taas sataa. Taivas on tumman harmaa ja vettä tulee kun tuolla ylhäällä joku olisi avannut kaikki hanat. Tälläista tää nyt on ollut melkein viikon. Ei kai täällä enää mitään biitsikelejä tule olemaan. Ajateltiin että sadekausi oli aika iisi kun sen piti maalis-huhtikuussa olla, mutta nythän tämä vasta vaikuttaa alkaneen. No ainakin luonto on vehreää ja kirkkaan vihreää. Tässä minä istuskelen ja mietiskelen elämän menoa. Marja lähti tunti sitten Prosperin Bajajilla kentälle (sai kyytiä taas odotella tunnin, mutta onneksi oli varannut juuri sen tunnin ekstraa, kun Prosper tosiaan aina on myöhässä.) ja ikävä on jo. En kestä ku tää viikko tulee olemaan pelkkiä eroamisia, hyvästelyjä, haleja ja itkua! Marjalla meinas iskeä paniikki pakkaamisesta vaikka se on järjestelmällinen ja oli varmaan puolet vähemmän kamaa kuin minulla. Eli jos tästä jotain haluan oppia: aloita pakkaaminen NYT! Pitää vaan kovalla kädellä karsia: roskiin, lastenkotiin, kämppikselle, Leannalle (se on täällä syksyyn asti) tai mukaan.

Tänään, lauantaina on viimeinen päiväni kampuksella, huoneessani, lastenkodissa ja Darissa. Melkein joka päivä tällä viikolla on pitänyt joku hyvästellä tai tehdä jotain viimeisen kerran.

Tiistaina oli Gaben viimeinen ilta brittipubi George and Dragon:ssa (en ole yli 4kk:n nähnyt noin paljon wazunguja ympärilläni! Tuntui kummalliselta! Ihan kuin ei olisi ollut Darissa ollenkaan vaan nimenomaan jossain Englannissa).

Keskiviikkona oli viimeinen kerta klinikalla ja Capoeirassa. Vaikka verikokeeni on vain pakollinen osa elämääni ja hoidan käynnit rutiinilla, on hoitajista ja henkilökunnasta jo tullut erittäin tuttuja. Sain jopa tarran! :D mutta vähän haikeeta oli. Capoeirassa meinasin kuolla! Näköjään jos joku on lähdössä ja viimeisen kerran on capoeirailemassa, kaikki "pelaa" sinua vastaan. Yleensä ringin sisällä ollaan kahden vastustajan kanssa (yksi kerrallaan siis) ennen kuin sinut päästetään huilaamaan (joku ottaa aina sen henkilön paikan joka on ollut pisimpään sisällä). Mutta minua ei päästettykkään huilaamaan vaan ottelin varmaan ainakin 6 ihmisen kanssa ennen kuin luovutin väsymykselle. Oli surullista sanoa kaikille hyvästi, mutta oli ilo löytää tämä laji (jota varmasti jatkan Suomessa) ja treenata huipputyyppien kanssa (Sassekin tietää!).

Torstaina päästiin biitsille! Nyt ei ole pariin päivään satanut ja saatiin ihan aurinkoakin. Suurin osa tyypeistä paloi, mutta ehkä se oli sen arvoista? Viimeisiä viedään!

Eilen, perjantaina sanoin hyvästit Bridgetille ja Emilylle ja olin vihoviimeisen kerran Addis in Darissa (etiopialainen ravintola, NAM!). Hain myös valmiit vaatteeni fundilta, olivat hienot! Sanoin Baadaye (=myöhemmin) niinkuin yleensä kun lähdettiin ja Leanna kysyi really? Okay, okay Kwaheri :( en pidä hyvästeistä. Mielummin sanon näkemiin kuin hyvästi.

Pari päivää olen jo pakkaillut pikkuhiljaa, mutta nyt olisi toiminnan aika. Nyt loppui tavaroiden siirteleminen kasasta kasaan ja alkaa ihan oikea pakkaaminen. Eilen annoin jo ruokatarvikkeita ja kosmetiikkaa Leannalle, tänään vien suurimman osan tavaroistani lastenkotiin (tyyny, lakanat, pyyhkeet, hyttysverkko, ämpäri, vaatteita, kuppi, kulho yms.). Otan vain tarpeellisen mukaani ja kaiken mitä olen täältä ostanut jota haluan kotiin. Olen kyllä yllättänyt itseni karsimistaidoillani. Nyt kun tietää ettei ole Tomaa kantamassa jos tulee väsy, vaan pitää itse kantaa kaiken, niin en halua yhtään ylimääräistä painoa.

Kohta olen lähdössä viimeiselle caf-lounaalle, sitten viimeinen campus-suihku (toiv. tulee vettä!), sitten viimeinen kerta lastenkotiin ja viimeinen yö tässä huoneessa. Aamulla on aikainen herätys lun bussi Moshiin lähtee Ubungosta klo.8. Tää tuntuu niiiiiin ihmeelliselle. Tosi kauheeta, surullista, haikeeta ja vaikeeta, samalla ihanaa, jännittävää ja helppoa.