Päivitys

Nyt ei enää ole yhtään tekosyytä olla kirjoittamatta. Viimeinen tentti oli eilen ja viimeinen puutyö palautettu arvostelua varten. Tällä hetkellä istun Mbudya-nimisen saaren rannalla, bambumajan varjossa, kuuntelen tuulta ja merta. Ympäristö on harmooninen mutta ajatukset sekaisin. Sain just tietää ettei Toma voi matkustaa tänne. Aina ei elämä mene niinkuin suunnittelee. Olin jättänyt kaikki isoimmat matkat meidän yhteistä reissua varten. Nyt sellaista ei ainakaan tänä keväänä tule olemaan ja kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Ehkä se pitää paikkansa ettei elämää pitäisi liiaksi suunnitella. Alunperin paluulento oli 11.6., sitten se siirrettiin 4.7. kun Toma oli tulossa ja nyt ei mitään hajua. Tuntuu siltä että minua tarvittaisiin muualla enemmän ja että reissata ehtii myöhemminkin. Sitäpaitsi tuntuu itsekkäältä olla täällä vaan enkä varmaan edes osaa nauttia tarpeeksi täälläolosta ja reissaamisesta, että se olisi loppuun asti jäämisen arvoista. Iskee vaan pakokauhu kun oli ajatellut että aikaa on vielä 1,5kk jäljellä ja Dariin palaa lyhyiden reissujen jälkeen kokoajan uudestaan kunnes pari viikkoa ennen lähtöä hakee kaikki kamat pois. Nyt voi olla että olen jo viikon päästä hyvästellyt Darin ja se tuntuu pelottavalta. Dari ei ole mikään lempikaupunkini tai -paikkani maailmassa, mutta se on ollut koti viimeiset 4 kuukautta. Vaikeinta tulee olemaan viimeisen kerran poislähtö lastenkodista. Siellä olen tutustunut niin hyviin tyyppeihin, sekä henilökuntaan että lapsiin ja nuoriin ketä siellä asuu, että varmasti tulee ikävä.

No, tän blogitekstin ei nyt ollut tarkoitus olla mikään jäähyväiskirjoitus vaan ihan updateaus kaikesta mitä olen jättänyt kirjoittamatta näinä viikkoina. Eli ensinnäkin, Sasse oli täällä vieraanani 18.-27.4. ja se oli täydellistä! (näin pitkälle pääsin perjantaina, olen niiiiin saamaton!)

Eli nyt tänään, sunnuntaina, äitienpäivänä (pusuja kaikille mamoille!), on edelleen yhtä sekavat fiilikset. Mutta Sasse, ai että oli ihana saada joku kotoota tänne näkemään ja kokemaan tätä kaaosta <3 meillä oli kivaa Zanzibarilla, lastenkodissa, biitseillä ja Surveyssä ja missäs kaikkialla sitä nyt oltiinkaan. Joka tapauksessa oli tosi rankkaa ja stressaavaa ja jouduttiin syömään paljon (PALJON ja kokoajan!) että jaksettiin. Olen kyllä aina sen tiennyt mutta nyt sen vasta tajuaa miten tärkeitä ystävät on. Täälläkin ystävystyy ihmisiin mutta omia tyttöjä on ikävä. Omia sekopäisiä, parhaita, kauniita, rakastettavia pimuja. Tiedätte kyllä kaikki ketä ootte <3

Loppuun pari hauskaa (disturbing!) juttua:

1. Monet pikipiki(=moottoripyörätaksi)-kuskit käyttävät toppatakkeja. Ei kylmyyden takia vaan suojana. Näin tässä yksi päivä isän joka ajoi mopoa pikku poika kyydissään. Isällä jonkinsortin kypärä ja toppatakki, lapsella pelastusliivi.
2. Lastenkodissa opetin siis Life Skills:ä, teemana Alkoholi ja huumeet. Minulla on tulkki joka yleensä ottaa ohjat käsiinsä kun joku esittää kysymyksen ja rupeaa siihen vastailemaan. Sitten kun tunnistan sanoja sieltä täältä ja huomaan tämän taas tapahtuneen, kysyn että mistäs sitä nyt puhutaan, voi vastaus olla esimerkiksi seuraavanlainen: "Hän kysyi että onko vaarallisempaa juoda 4cl väkeviä kuin 0,33l oluen. Ja minä tässä vastailen että tottakai on". Äääääh! Oikeasti? Jos joku kysyy jotain tulkkaa se minulle ja minä vastaan parhaan kykyni mukaan. "Itseasiassa niissä molemmissa on täysin sama määrä puhdasta alkoholia". Sitten tuli ilmi että Tansaniassa ohjeistetaan ihmisiä jotka luovuttavat verta juomaan alkoholia verenluovutuksen jälkeen! MITÄ?! Kerroin heille että Suomessa ei saa juoda ennen, eikä todellakaan suositella jälkeenpäinkään ottamaan kuppiin. Eli ei ollut vastausta kysymykseen miksi? Onneksi tulkillani oli pitkä ja luultavasti pelkkään faktatietoon pohjautuva vastaus tähänkin kysymykseen...
3. En tiedä olenko ennen maininnut mutta täällä jos myyjällä ei ole vaihtorahaa se on näköjään asiakkaan ongelma. Varsinkin pikkukiskoilla ja kadulla ei myyjillä ole koskaan vaihtorahaa. Ja yleensä jos itsellä ei ole tasarahaa tai pientä, jää aina hieman miinukselle (n.100tsh=n.0,05€) mutta kuitenkin. Se on periaatteesta. Miksi minun asiakkaana pitäisi jäädä miinukselle? Joko otat minulta 100tsh liikaa tai minä saan 100tsh liian paljon. Aina asiakkaalle sanotaan että hae huomenna. Eihän sitä koskaan tule haettua. Tätä tapahtuu siis myös isoissa kaupoissa. Täällä asiakaspalvelu on sitä että myyjä laahustaa luoksesi sellainen ilme naamalla että mitä sä täällä teet?! Toisaalta asiakaspalvelu voi myös olla sitä että ottaa mani-&pedikyyrin 6€:lla ja saa hierontaa, skrubbausta, rasvausta ja sateensuojaa. Lopuksi vielä autetaan kengät jalkaan ja pyydetään vaimoksi.
4. Kaikilla on joku Bajaj-kuski kenellä soittaa kun tietää tarvitsevansa kyytiä esim. Lentokentälle. Tämä on hyvä systeemi siitä syystä että tietää että saa reilun kantis-hinnan ja tutun kuskin. Tämä on huono systeemi sen takia ettei kuski koskaan tule siihen aikaan tai sinne minne hänet pyysit. Eniten täälläoloni aikana minua ärsyttää odottaa sovittuja kyytejä. Toiseksi eniten ärsyttää ruuan odottaminen nälkäisenä. On mulla rankkaa...
5. Menin fundille(=räätäli) teettämään housut, mekon ja verhot. Aloitin vaikeimmista ja selitin housut ja mekon fundille, ilman ongelmia. Lopuksi verhot. Ensinnäkin ei osattu Leannan kanssa swahilin sanaa verhoille joten yritin selittää että tässä tämä ikkuna ja siihen eteen tulee tällaiset (näytin kankaalla ikkunaa vasten ja piirsin paperille). Ei ymmärtänyt. "Niiden pitää olla 243cm pitkät" "OK, tässä on yksi metri" sanoo räätäli tuumapuoli ylöspäin. Käännän ja näen että se vastaa 102cm. "Ei tuo ole 1m se on 1,02m" Räätäli katsoo minua erittäin hämmentyneenä. Jatketaan. Räätäli mittaa kaksi metriä. Sanon että pitäisi olla 2,43m. "Oletko varma? Se on erittäin pitkä". "Ööö niin on. Suomessa, Espoossa, Olarissa missä asun, olohuoneeni verhon mitta on 2,43m" Erittäin hämmentynyt ilme. Tätä edestakaisin vänkäämistä jatkuu noin 5 minuuttia, jonka päätteeksi sanon että ehkä kysyn isoäidiltäni. Räätäli sanoo hymyssä suin että tuo tekee minut onnelliseksi ja sinut onnelliseksi :D everybody wins! En saanut koskaan tietää mikä siinä oli niin vaikeaa.