Kilin juurella Moshissa

Sunnuntai-aamuna istahdin bussiin. Taakse jäi pölyinen, ruuhkainen, meluisa kaaos; Dar es Salaam. Sen ihana ja kauhea ilmapiiri ja sen mahtavat, taitavat, rakastavat, ärsyttävät, vihaiset, onnettomat ja onnelliset ihmiset. Edessä oli pohjoisen viileä ilmasto, vehreät maisemat, vuoret, Kilimanjaro ja Moshi. Darin hyvästeleminen ei ollutkaan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, itse asiassa se oli yllättävän helppoa. Suurin osa tutuista ja ystävistä oli jo jatkanut matkaa tai matkustaneet kotiin. Kämppiksestäni ja minusta ei koskaan tullut mitään sydänystäviä. Oli meillä mukavia ja hauskoja hetkiä mutta oikeastaan oltiin vain kaksi samassa huoneessa asuvaa ihmistä, jotka elivät täysin erillistä elämää. Harmi sinänsä, mutta ei se mitään. Eli melkein koko viikon olin jo valmistellut lähtöä ja melkein odottanut sitä.

Bussimatka kesti yhteensä n.8h ja se meni yllättävän kivuttomasti. Takapenkillä pompin, luin Citizen-lehteä ja torkahdelin. Maisemat olivat mahtavat, Pare-vuoret vasemmalla ja oikealla tasankoa ja vihreää luontoa. Tämä on ehdottomasti bussimatkailun valttikortteja. Moshiin päästyäni majoittauduin Buffalo hotelliin (koska sinne muutkin ovat tulossa asumaan kun tulevat Kililtä ja Darista), yhden hengen huoneeseen ja maksoin siitä huimat 20000tsh=10€/yö. Minikokoinen huoneeni oli kolmannessa kerroksessa eikä henkilökuntakaan ollut mitään maailman ystävällisintä luokkaa, eli tänä aamuna, kahden yön jälkeen, sain tarpeekseni ja vaihdoin Kilimanjaro Backpackers hotelliin. Dormihuoneesta sänky irtosi 5$=3,75€:lla! Olen tällä hetkellä huoneen ainoa asukas ja olen levittänyt kamani sen mukaan ;) Muutenkin koko paikka on kotoisa ja henkilökunta mahtavaa. Yritän ylipuhua muun porukan muuttamaan tänne kans. Tällä hetkellä istun "katto"ravintolassa ja kuuntelen Moshin melua ja juon Serengeti-olutta. Soitin just Caitylle ja olivat Håkonin kanssa päässeet Kilimanjaron huipulle! Tulevat huomenna tänne Moshiin ja silloin vietetään varmaan Caityn synttäreitä (täytti 21v. 21.5. kun oli Kilimanjaron huipulla!) ja hengaillaan pari päivää. Toisen kaverin pitäisi saapua huomenna Darista.

Eilen maanantaina, eli ensimmäisenä päivänä täällä Moshissa leikin turistia ja menin Marangu Village Tourille. Sain tingittyä reissun 60$:sta 30$:iin. "Ryhmässäni" piti olla kaksi muuta tyttöä mutta aamulla kukaan ei ollutkaan menossa ja opaskin oli muuttunut Davidista Abouksi. Ei haitannut, Abou osoittautui huippuoppaaksi. Hintaan kuuluva kuljetus osoittautui ahtaaksi perus daladala-kyydiksi Marangun kylään ja siitä taxidala (eli henkilöauto jossa 6 henkeä + kuski + ja avoimessa takapaksissa istuva/roikkuva henkilö) Kilimanjaron Marangu Gate:lle. Katselin kiipeilijöitä ja taas iski pikku halu kiivetä itsekkin, mutten viitsi riskeerata. Joka vuosi Kilille kuolee n.20 henkeä, suurin osa turisteja (jotka eivät ole kertoneet/ota tosissaan varoituksia kiivetä jos on kehko- tai sydänvika esim. Astma, tai vuoristosairauteen) mutta myös oppaitaja ja kantajia (porters). Kantajien kortit tässä pelissä eivät todellakaan ole mitkään hyvät. Palkka on surkea, vaikka työ on fyysisesti epäinhimillistä ja kantajat (ja oppaatkin) elävätkin suurilta osin tippien varassa. Kantajat saavat kantaa korkeintaan 20kg (jotka punnitaan portilla) mutta usein he kantavat reilusti yli, kun turistit ja oppaat antavat kantaumuksiaan heidän kannettavakseen. Kipeänä (esim.kurkku kipeänä) ei saa kiivetä, mutta kun on perhe elätettävänä ja ruokittavana ei ole paljon vaihtoehtoja. Abou kertoi tarinoita joissa kantajat kirjaimellisesti itkivät tuskasta vuorella. Kauheaa! Mutta kun turistit haluavat kiivetä mahdollisimman halvalla ei kantajille kovin isoa kakkupalaa jää.

Aboun unelma on keräta rahaa kasaan ajokorttia varten (n.100€), että voisi tehdä autosafareja ja muita koulutustaan (turistiopas) vastaavia töitä ja voisi lopettaa Kili-kiipeilyt. Sesonkiaikaan Abou kiipeää Kilin 2-3krt/kk. Yksi retki kestää vähintään n.5 päivää ja se on fyysisesti ja henkisesti erittäin rankka ja vie monta päivää palautua joka kerran jälkeen. Eli laske siitä monta lepopäivää herra saa. Hänen työnsä on tukea, tsempata ja jopa kantaa asiakkaitaan jotka ovat kuolemanväsyneitä vaikka hän itse olisi kuinka uupunut. Hän kehuikin että jokainen hänen asiakkaistaan oli kiivennyt ylös asti, eikä keskeyttänyt.

Koska nyt on low-season ei Aboulla ole yhtään duunikeikkaa tiedossa pitkään aikaan ja rahat ovat ymmärrettävästi vähissä. Sovittiin siis pari keikkaa tälle viikolle; huomenna mennään pyöräilemään lähiympäristöön ja loppuviikosta tehdään yhden päivän vaellus-retki Kilillä. Näin, ilman välikäsiä, minä maksan vähemmän ja Abou saa enemmän. Ja minä toteutan unelmaan aktiivi-viikosta :) ajattelin myös ehkä mennä uimaan (yhdessä hotlassa on 25m allas) ja jopa aamu-lenkille joku aamu. Pakko näitä ugali-lanteita on vähän yrittää sulatella ennen kotiinpaluuta!

Mutta ok, takaisin Village Touriin; Aboun lisäksi "ryhmäämme" liittyi Aboun opiskelukaveri Bruno joka kuuluu Chagga-heimoon. Hän näytti meille omaa kotipiiriään ja vei meidät läheisille vesiputouksille. Luonto oli mahtavaa ja muistutti välistä ihan Suomen luontoa (paria kasvia lukuunottamatta!) puroineen, kivineen, kumpuineen ja "havu"puineen. Pojat keräsi meille guava-hedelmiä puista ja niitä mutusteltiin metsän tiheikössä samalla kun tallusteltiin eteenpäin. Sitten oli vuorossa tunnelit (Caves) joita Chagga-heimo käytti Chaggan ja Maasaiden välisissä sodissa joskus 1800-luvun puolessa välissä. Tunnelit löydettiin kuulemma vasta 2000-luvun alussa. Tunneliverkosto kattaa koko alueen kylät ja niissä on eri osia esim. Keittiöitä, lasten piilopaikkoja (jonka kulkuväylä on niin ahdas ettei aikuinen ihminen sitä läpäise) ja sotilaitten oleskelu- ja lepotiloja ja vartijoiden piilopaikkoja joista voivat hyökätä tunkeilijoiden kimppuun. Tunnelit olivat ahtaita, matalia, pimeitä ja kosteita. Tuli ihan lapsenmielinen seikkailijafiilis kun siellä maan alaisissa tunneleissa ryömi ja rymysi.

Ja taas jatkettiin kylien läpi kävellen seuraavalle vesiputoukselle. Reitti alas putoukselle oli kuin liukas, kivinen ja jyrkkä esterata eikä todellakaan mikään vanhempi tai huonojalkaisempi henkilö olisi siitä voinut laskeutua alas siitä. Kun huomautin asiasta, Bruno sanoi että "no problem i can handle old people" :D

Matkan varrella pojat näyttivät minulle kaiken maailman eri hedelmäpuita, kukkia ja kahvipensaita yms. Hauskin oli Chagga-heimon suosima ruokakasvi nimeltä stone-potatoe. Puussa kasvava vihannes maistuu kuulemma perunalta mutta näyttää ihan kiven lohkareelta. Ja harmaan kuoren alla se on kirkkaanvihreä! Lopulta klo.16 oltiin takaisin Marangun kylässä nälkäisinä ja väsyneinä. Syötiin paikallista ruokaa, pyörähdettiin torilla ja otettiin dala takaisin Moshiin (Himo-nimisen kylän kautta!). Illalla huomasin varpaissani rakkuloita, eli ainakin olin tehnyt jotakin!

Tämä päivä olikin sitten vastakohta eiliselle hikoilulle. Aamuisen muuton lisäksi olen periaatteessa vain istunut eri kahviloissa, lukenut, kirjoittanut, ollut koneella ja pyörinyt hetken marketilla. Ihanan kiireetöntä ja rentoa. Olen tyytyväinen päätökseeni tulla Moshiin ja olla täällä ainakin viikon ilman sen kummempaa reissaamista. Luulen että reissaaminen paikasta toiseen sillä ajatuksella että haluaa nähdä KAIKEN, antaa paljon vähemmän kuin rauhassa yhdessä paikassa oleskelu. Täältä on helppo tehdä päiväretkiä sinne sun tänne ja itse kaupunkikin on oikein mukava ja rento. Täällä ei ole läheskään yhtä paljon turisti-hustlingiä kuin esim. Arushassa ja kun joku kysyy jos haluaa taxia/safaria/kiliä/kangaa ja sanoo ei kiitos, he sanovat "sawa, hakuna matata dada", eivätkä jatka jankkaamista. Olen nyt jo kotiutunut tänne hyvin ja vietän mieluusti viimeisiä päiviäni Tansaniassa juuri täällä.