zoo

En muista olenko jo kertonut teille mitään kampuksen eläinfaunasta, mutta nyt ainakin kerron. Tänään näin sinipallisen apinan (en tiedä miksi niiden kivekset ovat siniset?) joka hiipi meidän pikku marketin lähelle. Näin heti että sillä oli pahat mielessä. Siitä se sitten yhtäkkiä kimpaisi juoksuun kojua päin, loikkasi hedelmäkojun reunalle, nappasi mangon, juoksi nopeasti karkuun ja kiipesi puuhun. Ei siinä kukaan kerinnyt muuta tehdä kuin katsoa ja nauraa. Jos noin sniikki on, saa kyllä mangonsa mun puolesta pitää.

Muita sniikkejä eläimiä ovat nähtävästi tälläkin mantereella torakat. Ei juurikaan ole näkynyt ennen kuin muutama yö sitten Heidin jalkovälissä! Yöllä herään huutoon, valot menee päälle ja toinen hyppii tasajalkaa keskellä huonetta. Siitä huolimatta että hyttysverkko oli tiivisti patjan ympärillä, sängyn ja patjan välissä, se pääsi sinne. Kyllä ne torakat joka paikkaan päänsä tunkee.

Sitten meillä oli tämä surullinen hiiri-tapaus. Vessanpytystä löytyi hiiri. Se näytti ensin vain itsepäiseltä pökäleeltä joka kelluu pinnalla vaikka huuhtelee (vesi toimi tällöin, muuten ollaan ihan totuttu kaikenlaiseen jätökseen silloin kun vettä ei tule). Mutta kun tämä raukka keskellä keltaista merta rupesikin liikkumaan valkeni kaikille asian laita. Sarah otti asian hoitaakseen ja onki ressukan turvaan. Kuulemma oli klabbi klesana ja varmasti pääsee kohta taivaaseen luonnollisin keinoin. Parempi se kuin hukkua pissaan.

Tuossa nyt lähiaikojen uusimmat eläinjutut. Ihan arkea täällä on tietty gekot jotka kiipeilee seinillä, muurahaisinvaasiot heti kun unohtaa yhdenkin ruuantähteen jonnekin ja sammakkokonsertit iltaisin (en tajua miten sellaisesta pienestä eläimestä voi lähteä noin paljon ääntä!). Ryhmässä ne kurnuttaa ja kun muut pikkuhiljaa konsertin päätteeksi lopettaa yksi jää vielä kurnuttamaan. Minä yritän neuvotella ”oo pliis hiljaa, jos jatkat noi kaikki muut alottaa uudestaan, jos lopetat ne unohtaa kurnuttaa!”. Mutta ei. Eiköhän ne kaikki kailota taas komeilla kurkuillaan entistä kovempaa! Kissoja täällä on joka paikassa, kuulemma välillä meidänkin huoneessa. Puhun vielä meidän (mun ja Heidin 1krs) huoneesta, vaikka olen muuttanut! Nyt asun 6krs Tansanialaisen Mwanaisa-nimisen tytön kanssa. Marja sanoi että Mona Lisa. No, siltähän se kuulostaa. Kerron meidän yhteiselosta myöhemmin, mutta alku on sujunut kivuttomasti ja tyttö vaikuttaa mukavalta. Opin jo Pare kielellä sanomaan hyvää yötä. Washinshiathe :)

Spring break in "Malawi"

Henun kanssa lahdettiin 10 paivan reissulle Malawiin. Tosiasiassa nyt on menossa pv. 12 ja Malawissa vietettyjen paivien maara oli kokonaista 3. Nain ne suunnitelmat muuttuu ja hyva niin. Vapaus maistuu hyvalta.
Eli matkan ensimmainen etappi oli Dar-Mbeya (katsokaa kartasta) joka tarkoittaa 12h bussissa istumista. Taukoja oli ehka 3, korkeintaan 10min per paikka. Bussi lahti jo kerran ilman meita (10 min menee nopeammin kuin voisi kuvitella!) mutta palasi kun varmaan joku huomautti etta wazungut puuttuu (jalleen siis oltiin ainoat valkoihoiset). Mbeyassa vietettiin vahingossa 2 yota. Haluttiin menna katsomaan meteoriittia joka on pudonnut alueelle en tieda koska. Oppaassa luki etta paikkaan on helppo menna dalalla ja jaada tienvarrella pois, vuokrata polkupyora ja pyorailla loput 13km. Ideana kuullostaa loistavalta. Matkaan paastiin vasta iltapaivalla ja jo silloin satoi vetta. Kun jaatiin pois ei missaan nakynyt mitaan "pyoravuokraamon" nakoista paikkaa. Lainattiin paikallisilta kaksi romua pyoraa kaikkien kehotuksista ottaa mopokyyti huolimatta. Lahdettiin matkaan ja sain huomata etta minulla toimi puolikas kasijarru eika jalkajarrua ollut. Tie oli vahintaankin epatasainen. Alkoi sataa ja mutaa lentaa, meilla ei todellakaan mitkaan goretex vaatteet ja kaduttiin jo ensimmaisen km:n aikana koko reissua. Pysahdyttiin ensimmaiseen "kylaan". Siella yritettiin saada kuumaa teeta lapimarat vaatteet paalla. Meidat vietiin pieneen "kahvilaan" (n.6 m2 huone jossa penkit puupalikoista ja poyta rikkinaisella muovipaallyksella). Siella oli tarjolla vain kuumaa maitoa ja kylmia andazeja (suunnilleen munkki ilman hilloa tai sokeria) mina otin andazin ja Henu maidon. Koko kyla tuli ihmettelemaan meita ja pian huomattiin etta koko kyla teinista mummoon oli kamoissa tai kannissa kuin kaet. Meillekin tarjottiin bensakanisterista lammiketta. Kohtelias ei kiitos. Lopulta suostuttiin ottaa mopokyyti meteoriitille. Jaakalikkoina varjoteltiin mopon kyydissa erittain pitka ja epamukava matka (mita me ajateltiin!?) ja kun paastiin perille purskahdettiin nauruun. Oliko tama nyt tassa? Tamanko takia koko taa show? :D no, nyt tuli sekin nahtya.
Mbeyasta jaa mieleen koyhyys, tyottomyys, valheet, alkoholismi, toivottomuus, hulluus, huuto, nauru, kaaos, ihania ihmisia, iloa, rakkautta ja mahtavat maisemat. Seuraava etappi oli Matema. Sita edelsi yopyminen Kyelassa (siellakin alkon juominen ja kaaos). Mutta Matema. Aj aj aj. Merkityksella "sattuu" (tie erittain huono ja kuoppainen. loin paani kattoon, ikkunaan ja matkatoveriin ainakin 100 kertaa) ja "ihanaa" (rauha, maisemat, hiljaisuus ja ihmiset). Otos paivakirjasta:

"Aikainen aamu. Kaikki on usvaista, jarvi sulautuu taivaaseen ja pilviin ja Livingstone vuoret hukkuvat sumuun. Kaksi laiskasti soutavaa kalastajaa kanooteissaan liukuu ohi. Kauempana lisaa kalastajia. Syon aamupalaa puun varjossa. Oksien valista tanssii auringon sateita. Kahvi maistuu hyvalle. Kohta jarvi kutsuu pulahtamaan. Upotan varpaat hiekkaan..."

Matemasta matka jatkui vihdoinkin Malawiin. Haluttiin vaan paasta rajan yli ja jaada ensimmaiseen hyvaan paikkaan Lake Malawin (Malawissa kutsutaan taksi)/Lake Nyasan (Tansaniassa) rannalta. Jaatiin heti 45km:n paasta rajalta sijaitsevaan Karonga:n kaupunkiin. Malawista jaa mieleen avuliaat ihmiset, englannin kielen taito, politiikasta puhuminen, parempi ja pehmeampi ugali (kutsutaan Malawissa Nsima:ksi), beach soccer ja jarvi.

Malawin jalkeen muutaman (ison) mutkan kautta paastiin Iringaan maanantaina. Tiistaina piti palata Dariin. Mutta olin jo salaa (itseltanikin) paattanyt dalassa Iringaan pain etta jaan varmaan hieman kauemmaksi aikaa. Ja se oli hyva paatos. Taalla on ihanaa. Ollaan syoty hyvin, rentouduttu ja vain oltu. Eilen kaytiin katsomassa Isimilan stone age site, jossa kivikaudelta loydettyja tyokaluja yms. Hienointa oli kuitenkin paikka jossa kauan sitten oli ollut jarvi. Hiekasta muodostuneita korkeita pilareita, vahan niinkuin Grand Canyon. Vaikea kuvailla, mutta laitan kuvia Faceen joskus. Eilen taytin myos 23. Oli ihana saada viesteja ja puheluita Migu <3 Mamma <3 Toma <3. Tuli aika ikava kotiin. Mutta syotiin ravintolassa hyva intialais/kiinalainen lounas ja torilta ostettiin paljon vihanneksia ja hedelmia ja kaupasta viinia ja oliiveja ja tehtiin juhlaillallinen kampilla. Esim. itsetehtya salsaa(NAM!) ja eri vihanneksia dippailtaviksi. Lahiruokaa parhaillaan.
Tama paiva on vaan mennyt ihanasti omalla painollaan. Huomenna takaisin Dariin. Hupsista. No ehdin perjantainakin luennoille.

Rakkaudesta

Tällä matkalla ollaan puhuttu paljon rakkaudesta. Elämästä, ilosta, naurusta, kaipuusta, ikävästä, unelmista ja rakkaudesta. Siitä että toteutat itseäsi ja unelmiasi mutta samalla osa sinusta kaipaa muualle. Aina ei voi saada kaikkea. Tämä matka on minun unelmani ja on tärkeää että teen sen yksin. Mutta toisaalta mitä järkeä on kokea niin paljon ilman että sitä saa jakaa rakkaimpansa kanssa? Aina on varmasti hankala lähteä ja pelkona voi olla joko rakkauden unohtuminen, jonkun ”paremman tai isomman” rakkauden löytyminen tai oman rakkauden vahvistuminen. Tai ajatus siitä ettei mikään ole muuttunut kun palaat (hyvässä ja pahassa).

Morogorossa meillä kaikilla viidellä tytöllä oli jonkin sortin etäsuhde menossa, oltiin joko kauan seurustelleita, kihloissa ja naimisiin menossa, juuri yhteen muuttaneita, alkutäpinöissä olevia tai Suomessakin etäsuhteessa olevia. Oli mukava kuulla muiden ajatuksia, jotka suurimmaksi osaksi täsmäsi omiinkin tunteisiin. Täällä tuntuu välillä siltä että itsellä on paljon helpompi olla kun kotiin jääneellä ja sen takia tuntee hieman syyllisyyttä kun toinen on kotona odottamassa ja itse nauttii täällä olostaan. Tavallaan nauttii salaa vaikka se varmasti on ihan sallittua. Ei täällä kulje ympäriinsä kokoajan ikävöiden toista. Ikävä on ohikiitävää ja iskee kun sitä vähiten aavistaa, ihan pienistä asioista tulee toinen mieleen. Tai tietää että toinen arvostaisi, pitäisi hauskana tai kauheana jotain tiettyä asiaa, mitä muut kanssamatkustajat välttämättä ei.

Se mikä varmasti monella on, on läheisyyden kaipuu. Halailu, koskettelu tai pelkästään kädestä pitäminen. Tansaniassa ei yleensä näe julkista hellyydenosoitusta. Täällä pariskunnat harvoin pitävät toisiaan edes kädestä kiinni, saati sitten halaisi tai pussailisi. Ja kun näkee jonkun pienenkin hellyydenosoituksen, se tuntuu ihanalta. Silloin tulee myös kova ikävä ja halipula. Ei kauan tarvinnut miettiä miten läheisyydenkaipuu paikalliseen tapaan korjataan. Ystävien kesken kosketellaan, halitaan ja kävellään käsi kädessä, jopa aikuiset miehet. Tuli hieman shokkina kun homoseksuaalisuus on lailla kielletty ja ensimmäisenä näkee kaksi miestä toistensa kainaloissa. Se, mikä meilläpäin miellettäisiin merkkinä homoudesta, on täällä merkki ystävyydestä. Ensiajatus oli että, vau, onpa rohkeata noin avoimesti osoittaa mieltään ihmisoikeusloukkausta vastaan. Mutta juu ei. Ja toinen asia mikä meillä saatettaisiin mieltää hieman kummallisena, on Celine Dion-fanitus, joka täällä on ihan mieletöntä! 20 v. kundit kuuntelee kännykällään Celineä kajareista ja se on ihan OK. No mikäs siinä (Paitsi että voisi rajoittaa sitä volyymiä puolenyön jälkeen, kiitos!).

Toinen asia mistä olen keskustellut paljon paikallisten herrojen kanssa, on ”poikaystävä vs. aviomies”. Olen ruvennut sanomaan että ”I have a husband” koska ”I have a boyfriend” on ihan yhtä tyhjän kanssa. ”Ahaa sinulla on poikaystävä. Hän on suomessa. Sinä olet täällä. You´re in Tanzania, feel free! He´s in Finland!” on yleensä keskustelun kulku. Olen yrittänyt kaikkeni selittää (varsinkin yhdelle herralle, joka ei millään suostunut käsittämään! Molempien ystävät kuuntelivat koko matkan keskusteluamme ja nauroivat kun keskustelu kuulosti siltä kun olisimme puhuneet eri kieltä, eikä kumpikaan ymmärtänyt ollenkaan toisen ajatusmaailmaa). Kerroin että olen seurustellut kohta 6 vuotta (OMG Toma!!), siitä ajasta ollut avovaimona melkein 4. Meillä on hyvä ja vahva suhde. Me arvostamme toisiamme ja luotamme toisiimme. Me rakastamme toisiamme. Se, että me olemme eri puolilla maailmaa, ei tarkoita sitä että toista ei olisi. ”He’s in my heart. I AM feeling free. I love him and I always will. And if I ever did something, he might not know, but I will. And that means he will too. Because we TALK!” Mutta ei ei ei. Ei ymmärtänyt.

Tähän väliin tulee ystäväni Leannan (from Canada) kontribuutio rakkaus-blogiini:

Linda says:

My love for Tommy is like a hockey puck. It is solid like our devotion to each other, round to represent our never ending love and effortlessly glides on the ice of life.

My love for Tommy is like a beer; refreshing, bubbly and always intoxicatingly addictive.

My love for Tommy is like Finnish winter: seemingly-everlasting, all consuming, and makes me want to curl up into a ball…beside him!

Tommy says:

I love Linda because she is like FC Barcelona; hairy, sexy, and usually wins.

My love for Linda is like those Finnish rye bread cracker things: dry, chewy, and always causes tooth damage.

My love for Linda is like a Nokia phone: satisfies all my needs, is universally known, seemingly unbreakable, and best of all… cheap.

My love for Leanna is like Canada: vast like the landscape, epic like a blue whale, and sweet and sticky like maple syrup, eh?

 
Mutta joo, eli rakkaudesta. Toivon että oma rakkaani yhä odottaa minua siellä pohjoisessa. Eikä kenellekään ole jäänyt epäselväksi ketä rakastan ja miksi. Ollaan saman auringon alla <3

Morogoro

Viime viikonloppuna tehtiin Marjan kanssa pitka viikonloppureissu Morogoroon. Lahdettiin perjantaina suoraan viimeiselta luennolta Ubungoon etsimaan bussia Moroon. Kun tultiin bussiterminaaliin kimppuumme hyokkasi puoli tusinaa eri bussifirmojen edustajia kysyen mine matka. Onneksi tiedettiin kavella ihan viimeiseen Abood-firmaan ja voitiin suhteellisen kivuttomasti (joskus tartutaan erittainkin kovaa ranteeseen ja pitaa vain vihaisesti sanoa etta paastappas irti) kavella perille. Ostettiin lippu 6500 shillingilla (=n.3,25 euroa) ja paastiin melkein heti lahtemaan. Matka kesti n.4tuntia eika edes tullut pissahata! Alan ehka oppimaan ;) Morogorossa otettiin kahden hengen huone vahan fiinimmasta hotlasta 10 eurolla. Luksuselama jatkui intialaisella illallisella. 

Lauantaina etsittiin daladala joka vei meidat Maasai-markkinoille. Siella meilla oli treffit Tuulin ja Henun kanssa, jotka ollaan tavattu Darissa ja tutustuttu Zanzibarilla. Mukana oli myos tyttojen kaverit Job ja Irene (jonka luona asuvat). Paikka oli taynna kojuja joissa myytiin suunnilleen samoja tavaroita; Maasai-miehille tarkoitettuja punaisia kuviokankaita ja huiveja ja naisten liiloja ja sinisia kankaita, koruja, veitsia ja veitsikoteloita. Maasait ovat siis Ita-afrikkalainen paimentolais-heimo joita on tietaakseni vain Keniassa ja Tansaaniassa. Kuulemani mukaan miehet pukeutuvat punaiseen koska he rakastavat lihaa. Lehmat ovat siis keskeinen elementti heimossa ja ravintoon kuuluu suurilta osin maito ja veri ja liha silloin kun teurastetaan. Markkinoilta matkasimme dalalla yhden Maasai-herran kotiin kylaan. Dalassa oli erittain ahdasta ja eteeni istahti nuori Maasai. Mies laittoi seipaansa polviemme valiin ja tuijotti minua. Yritin siina swahiliksi vaantaa tervehdyksia mutta aika nopeasti keskustelu vaihtui naimakaupankaymiseksi. Ulkona kaveli lehmalauma ja mies osoitti ulos ja sitten minua ja esitti laittavansa sormuksen sormeeni. Tiesin Marjan saaneen 300 lehman tarjouksen joten odotin kiinnostuksella paljon arvoa minulle tulisi. Kauhukseni kuulin etta vain 10!!! Kun mies naki etta hieman loukkaannuin han korotti panokset 15 lehmaan. No ei kylla varmana. Sanoin paljon Marjasta oltiin tarjottu ja yhtakkia minustakin tarjottiin 300. No hyva. Kaikki keskustelu tapahtuu naurun ja vitsinheiton seassa eika mikaan ole niin vakavaa. Tiedan ettei nuori maasai varmastikkaan omista 300 lehmaa! Hyvasta tarjouksesta huolimatta en niinkaan innostu olemaan kauppatavarana tai kahden miehen jaettavana (herra olisi suostunut siihenkin!) ja luulen etta Tomakaan ei tasta innostuisi (vaikka saisi musta hyvat rahat!).

Saavuimme pian Maasai-kylaan jossa tapasimme ensimmaisen Maasai-herran perheen. Lapset leikkivat ja naiset istuskelivat varjossa. Alku oli hieman kankeaa mutta kun ruokaa alettiin laittamaan voimamme yhdistyivat (tai ei ehka niinkaan, koska olin aika huono repimaan mchicha-lehtia pois varrestaan maasai-mamojen naurusta paatellen). Naiset halusivat pukea paallemme perinteiset vaatteet ja niin pynttaydyimme ja otimme paljon valokuvia ja nauroimme. Lapsetkin uskaltautuivat kohta lahemmaksi ja leikittiin vahasen. Muutama tunti kului vaan puun varjossa istuskelemiseen. Ruokaa tarjottiin pian, mutta pelkastaan vieraat (meita oli 6) ja isanta soivat. En tieda miksi. Ugali oli tulikuumaa! Paikalliset vain ottivat kateen ja pyorayttelivat pallon mutta me suomi-flikat poltimme sormemme useaan otteeseen ja aantelimme tuskissamme :D kai iho kohta tottuu. Ugalia dippailtiin mchicha kastikkeeseen. Ruoka oli hyvaa ja pienen levon jalkeen kiitimme isantiamme ja emantiamme vieraanvaraisuudestaan, vilkutettiin lapsille ja matkasimme takaisin Morogoro Towniin pain. Illalla mentiin aikaisin nukkumaan koska sunnuntaina oli heratys klo.4!!

Lahdettiin siis kukonkiekaisun aikaan kohti Mikumin kansallispuistoa jossa vietimme koko paivan. Kuvat kertovat aikanaan enemman mutta naimme (pisteet puuttuvat a:n paalta!!)  mm. antilooppeja, seeproja, virtahepoja, kirahveja, puhveleita, norsuja, apinoita, villisikoja ja erilaisia lintuja. Leijonia ei nahty vaikka yritettiin tulla niin aikaisin aamulla ja oltiin auringonlaskuun asti (aamulla ja illalla on parhaat mahdollisuudet bongata jellonia koska paivalla ne piileksii). Oli mahtava nahda nama komeat elaimet omassa ymparistossaan ja kauniissa luonnossa vapaina. Elaintarhat boikottiin. Illalla ostettiin kadulta kasviksia ja hedelmia ja mentiin Irenen kotiin valmistamaan huippuillallinen. Ihana mama ja tati tekivat mahtavaa perunajuttua ja mchichaa ja me tehtiin kasviskastike. Kookosmaito tehtiin itse siihen tarkoitetulla harvelilla jonka haluan ostaa kotiinkin! Tuoretta kookosmaitoa ei voita juuri mikaan. Juomaksi oli hedelmasmoothie. Ruokarukous lausuttiin ja keskusteltiin illallisen jalkeen maman kanssa minun uskostani. Olen huomannut etta taalla on miltei mahdoton sanoa tai selittaa sita ettei kuulu mihinkaan uskontoon. Eli valkoisena valheena sanoin etta olen kristitty mutten ole kaynyt hirveasti kirkossa. Mama huolestui ja antoi Darissa olevan papin nimen minulle ja kehui taman sunnuntaimessua. Aion kylla menna joku sunnuntai katsastamaan meiningin.

Maanantai kului kahdessa eri kehitysvammaisten lasten lastenkodissa, Amani Centressa ja Mehayo Trust Fundissa. Ero oli huomattava naiden kahden valilla. Amanissa lapset olivat puhtaita ja iloisia ja heille oli toimintaa, kun taas Mehayossa oli paljon lapsia jotka paallekkinpain likaisia ja epasiisteja rikkinaisissa vaatteissaan. En nahnyt juurikaan henkilokuntaa Mehayossa kun taas Amanissa oli runsaasti. Paiva oli tunteikas kaikin puolin. Paljon naurua mutta myos kyynelten pidattelemista. Kun lapsi karsii eika voi mitaan sille tehda on erittain voimaton olo.

Taman viikonlopun aikana olen herannyt siihen mita oikeasti talta reissulta haluan. Tuntuu silta etta nama kolme paivaa on antanut enemman kokemuksia kun koko aika Darissa. Varsinkin Amanissa olo heratti ajatukset siita etta tama on merkityksellista. Paljon merkityksellisempaa kun kuumassa luokkahuoneessa istuskelu jenkkien kanssa. Tiistai-aamuna palattiin kuitenkin Dariin monta kokemusta ja muistoa rikkaampana.