Zanzibar

Anteeksi pitkä hiljaiselo, mutta täällä on nyt ollut aika hektistä. Ja laiskuuttakin on ilmassa, täällä on niin kuuma. Tekosyitä, tekosyitä. Noniin, eli Zanzibar. Oi oi oi. Zanzibar oli ihana viikon loma Darista ja oli ihan yhtä rentouttava kuin perus etelänreissulta Suomesta. Pistettiin rahaa haisemaan kalliisiin (jopa 10€!) ruoka-annoksiin, juomiin ja retkiin. Yhtenä päivänä Prison Island-snorklausta ja toisena mauste-retki jolla opin esim. että kaikki pippurit (valko-, viher-, musta- ja rosé) tulevat saman puun hedelmästä ja vaan prosessoidaan eri tavalla ja näin miten kaneli veistetään suoraan puunrungosta jne. Lopuksi saatiin mamojen valmistamaa vegaaniruokaa jossa kyseisiä mausteita oli käytetty. Pilauriisi kardemummalla ja kanelilla ja kookoscurrya kasviksilla. Lisäksi pinaattimössöä ja chapatileipää. Nam. Näiden kahden retkipäivän lisäksi käytiin yhtenä päivänä pohjoisessa Kendwa-biitsillä (jossa italialaisinvaasio Speedo-mausteella! Jopa hieronta-menyy oli italiaksi! Massagio di corps tai jotain sellaista), muuten oltiin Stone Townissa. ST on täydellinen sekoituis Lähi-Itää, Itä-Afrikkaa ja Intiaa. Väestö on täysin erinäköisiä kuin Darissa, tuntuu että olisi ihan toisessa maassa. Ihmiset ovat iholtaan vaaleampia, enemmän arabien ja intialaisten näköisiä, mikä tietenkin käy ihan hyvin siihen taustaan että Zanzibar on ollut mm. Omanin kuningaskunta ja Intian valtameren kauppamahti jonka suurimmat kauppatavarat olivat orjat, norsunluu ja neilikka. Kaupan kautta myös Islamin-usko rantautui saarelle ja on nyt miltei koko saariryhmän kattava uskonto, olisiko 98%? Sanotaan näin. Suurin osa asukkaista on siis muslimeita ja moskeijojen rukoushymnit kuuluivat monta kertaa päivässä. Huomattavasti suurempi osuus naisista, verrattuna Dariin jossa n.50% muslimeita, käyttävät Bui-bui:ta (kaiken peittävä musta kaapu) ja miehet kanzu:a (valkoinen kokovartalo-kaapu, usein rukouksien aikana päällä) ja kofia:a (muslimimiesten hattu). Minulla ei ollut mukana mitään vaatteita jossa polvet olisivat näkyneet. En kyllä Darissakaan melkein koskaan pidä polvia esillä. Poikkeuksena tietty biitsi-asut. On erittäin harvinaista nähdä paikallisia ihmisiä shortseissa, joskus joku länkkäri saattaa räväyttää mini-micro-sortseilla jossa kankut roikkuvat pöksyjen ulkopuolella. Omapahan on asiansa. Nyrkkisääntönä pidän yleensä sitä että joko polvet tai hartiat on peitettynä ja yleensä peitän huivilla hartiat vaikka polvet olisivatkin peitossa. Nuoremmat paikalliset kyllä käyttävät ihan toppeja jossa hartiat näkyvät mutta kampusalueella en muista nähneeni toppeja muilla kuin vaihtareilla. Mutta on se aika hiostavaa istua luokkahuoneessa jossa yli 30c eikä ilma kierrä, pitkissä housuissa ja huivi harteilla.

No mutta, takaisin Zanzibarille. Stone Town on väestön lisäksi erilainen arkkitehtuuriltaan. Arabi-henkinen arkkitehtuuri on tosi hienon näköistä ja antaa koko paikalle hyvin omanlaatuisen ilmapiirin. Viikon kuljin Stone Townin labyrinttikujia ja joka ikinen päivä eksyin vaikka kuljin suht. samoja reittejä. Pikku kujilla lapset juoksentelevat ja potkivat palloa tai pyöräilevät (tai pommittavat minua vesi-ilmapallolla! Onneksi olin tulossa biitsiltä kotiin päin enkä menossa esim. syömään). Sydämeni jäi ehdottomasti Stone Towniin ja haluan palata vielä monta kertaa näkemään enemmän koko saaresta ja Pemballe haluan myös (joka siis on Zanzibaariin kuuluva toinen saari joka usein unohdetaan. Oikeastaan Zanzibar-saaren nimi on Unguja). Ja haluan vielä joku päivä kävellä Stone Townissa eksymättä (tai puolen tunnin kävelyn jälkeen huomata että olen taas lähtöpaikassa!).

Mentiin siis Zanzibarille Sauti za Busara (the wisdom of music) 4-päivän musiikkifestareita varten. Ulkomaalaisilta vaadittiin koko festarin kattavasta lipusta n.100€, minä maksoin University of Dar es Salaam (UDSM)-opiskelijakorttini turvin residenttihinnan (vaikkei mulla ole vielä residentpermittiä passissa) 20€. Ei kauheesti kirpassu. Muutenkin ollaan saatu residentti-hintaan montakin juttua esim. lautat zanzille ja takas 10€/suunta, normi olisi ollut yli 30€. Joskus kortin näyttämisen lisäksi pitää vielä sanoa ”Mimi ni mwanafunzi” (=olen opiskelija) ja yrittää höpöttää pari muutakin sanaa swahiliksi ja hymyillä niin yleensä toimii.

Näin lopuksi kaikille vielä tiedoksi että multa varastettiin rintaliivit pyykkinarulta eli tästä lähtien roikotan pyykkini pikkuparvekkeellamme. Tämä tarkoittaa sitä ettei voi pestä paljoakaan kerralla ja luultavasti minulla on paljon likapyykkiä kokoajan varastossa ja sehän on vallan mainiota. Ihan kun ei muutenkaan vaatekaappi jo haisis homeelle. This is Africa. But I love it :D

...even the sky seems higher.

On kiva herätä hyttysverkon peittämästä sängystään ja ensimmäisenä kun avaa silmänsä nähdä hyttynen maha täynnä verta hengailemassa verkon SISÄPUOLELLA! Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Tänään on maanantai eikä minulla ole yhtään luentoa maanantaisin (long live long weekends!). Loppuviikosta kurssit alkoivat pyöriä ihan hyvin, maikat tulivat paikalle jne. Jos ei nyt mitään ihmeellistä tapahdu tulee kurssini olemaan: Race, class and ethnicity-sosiologia kurssi, African Literature, Swahili ja Advanced Sculpture! Kyllä, muotoilu-kurssi edistyneille muotoilijoille. Koska kukaan meistä ei tätä ole, aloitetaan kuulemma helposta savesta ja siirrytään sitten puun veistoon. Käydään Mwengen Carvers-marketilla tutustumassa käsityöläisiin ja heidän töihinsä. Meidän pitää myös ostaa kaikennäköisiä työkaluja muotoilua varten. Kurssin aikana pitää antaa 4 työtään arvosteltavaksi ja loppukoe on myös taideteos. Luulen että olen aika vahvoilla koska maikka sanoi että kaikki teokset, olivatpa sitten niin sanotusti huonoja tai hyviä, ovat taidetta ;) Luulen että tulen nauttimaan käsillä tekemisestä, koska olen aina halunnut sitä tehdä, mutta harvoin toteuttanut mitään ajatuksiani kotona.

Viikonloppu meni ihan kivasti ja rennosti niin kuin yleensäkin. Perjantaina Hall4:n katolla oli Rooftop-party. Rakastan sitä kattoa. Kun on kirkas taivas täällä näkee niin paljon tähtiä! Voi jutella, nauraa ja juoda viiniä hyvässä seurassa ja kun et enää jaksa voi vaan kaatua selälleen ja katsoa taivasta. Afrikassa ”jopa taivas tuntuu korkeammalta”! Mutta samalla se tuntuu siltä että voisit ojentaa kätesi ja koskettaa tähtiä. Tähän väliin lainaus Richard Dowden:in kirjasta:

”Westerners arriving in Africa for the first time are always struck by its beauty and size – even the sky seems higher. And they often find themselves suddenly crack open. They lose inhibitions, feel more alive, more themselves, and they begin to understand why, until then, they have only half lived. In Africa the essentials of existence – light, earth, water, food, birth, family, love, sickness, death – are more immediate, more intense. Visitors suddenly realize what life is for. To risk a huge generalization: amid our wasteful wealth and time-pressed lives we have lost human values that still abound in Africa.”

Olen jo pitkään halunnut jakaa tämän pätkän. Se kuvastaa tätä elämänmenoa niin hyvin ja oloa mun sisällä. Musta tuntuu että oon oikeassa paikassa. Täällä mun kuuluu olla just nyt. Mä rakastan sitä että täällä kysytään tuntemattomilta mitä heille kuuluu ja jos tarvitsee apua sitä saa ihan varmasti. Suomessa tuntuu siltä että kaikessa hektisyydessä ei ole aikaa tai kiinnostusta edes kysyä kaikista tärkeimpien ihmisten kuulumisia. Eikä naapurilla varmaankaan ole kiinnostusta tulla avaamaan sun tukkoon mennyttä parvekkeen viemäriä kun siinä lilluu 10cm jätevesiliejua. Täällä mama ryntää heti ylös rappusia, laittaa käsilaukun pöydälle, ottaa kengät pois jaloistaan, nostaa hamettaan ja ottaa tikun käteen ja hakkaa viemärinkoloa ja samalla voivottelee ”Pole” joka tarkoittaa suunnilleen ”otan osaa”. Seuraavana päivänä paskalammikkomme oli imeytynyt pois! Gotta love that mama!

Viikonlopusta vielä sen verran että lauantaina käytiin Casinolla ja voitin vahingossa 160 000 shillinkiä! Eli 80€! Sunnuntai oli jo kolmas Bongoyo Island-sunnuntai. Mahtava saari jolla ei asu ketään ja kun kävelee saaren päätyyn ja katsoo merelle päin tuntuu siltä että horisontin takana ei ole enää mitään. Tuntuu kuin olisi ainoa ihminen maailmassa. Ollaan ristitty paikka ”End of the world”iksi ja sinne pitää mennä yksin ja vaan hengittää merta ja yrittää olla nauramatta tai itkemättä, koska se on niin mahtava näky. It’s overwhelming. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin. Keskiviikkona Zanzibarille! Kirjoittelen taas sen jälkeen. Pusuja!